Koska vaihtomme on nyt ohi, on myös aika lopetella vaihtoblogi. Olemme jo suhteellisen hyvin sopeutuneet tähän suomalaiseen elämänmenoon, ja suomalaisittain omituisista tavoista on suhteellisen hyvin päästy eroon. Eero ei enää kauppaan lähtiessä pohdi onko siesta jo ohi, emmekä ihmettele ystävällistä palvelua kaupoissa ja kahviloissa. Kotona kuljemme kuitenkin yhä toisinaan sisätossuilla ja minä tiskaan sienellä (en vieläkään ymmärrä, miten tässä pääsi näin käymään), sekä toisinaan kauhistelemme ruuan hintaa, mutta eiköhän tästäkin kulttuurisokista selvitä. Onneksi kesä on tulossa niin ei tarvitse aurinkoakaan niin kauaa ikävöidä.

Kiitokset kaikille blogia lukeneille. Se on loppu ny.

Noin 43 tunnin matkustamisen jälkeen löysimme tiemme viimein takaisin Suomeen ja ennen pitkää myös Tampereelle, rakkaaseen kotikaupunkiimme. Matkan kohokohtia lyhyesti:

• Granada kyynelehti lähtömme johdosta
• Uusi rinkkani hajosi kahdesta kohtaa matkan aikana (terveisiä vaan Haltille)
• Uneton yö Barcelona-Gironan lentokentällä (kannettavalla olevien leffojen ja TV-sarjojen avulla selvisimme)
• Ryanairin painorajoituksen (15 kg) kummallakin puolen vaappuvat matkatavaramme kummassakin Check-in’ssä
• Toteamuksemme, että Stockholm-Skavska ei ole oikeastaan Tukholmassa ollenkaan, vaan noin 100 km:n päässä siitä, lähempänä Nyköpingiä, ja että bussimatka lentokentältä Tukholman City terminaaliin oli lopulta noin neljännes koko matkakustannuksistamme
• Ensimmäinen oikeasti lämmin suihku kuukausiin M/S Amorellalla
• Buffet em. paatissa
• Hyytävä tuuli Turun satamassa toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi Suomeen
• Kissat tunnistivat meidät yhä, eivätkä osoittaneet edes mieltään kuten yleensä lyhyenkin poissaolon jälkeen.

Tavarat on nyt suurimmaksi osaksi tuotu Tampereelle ja osa niistä on jopa purettu laatikoistaan, ja känppäkin alkaa pikkuhiljaa muuttua asumiskelpoiseksi. Oi maamme Suomi…

Many people are of the opinion that a degree in humanities is worth less than an ashtray half-full of stale piss. While this opinion is, in some cases, admittedly somewhat justified¹, I must present my divergent perspective: if nothing else, I can, without any self-praise whatsoever, quite definitively assert that my skills in the noble art of essay-writing and, by extension, what a good friend of mine likes to call bullshit generation, have positively soared during my four-year career as a humanist and aspiring scholar of the English language. And indeed, I dare anyone in any line of work having to do with text-crafting to disagree with me in that there come points in your life where these kinds of skills come in handy.

Well, all right. Maybe most of the tips below are really only useful for university students who need to write an essay on a subject they neither give flying fuck about nor possess sufficient knowledge to really be qualified to write on that subject. But hey, if that’s not useful, well then, what is, eh?

Aikamme Granadassa lähenee loppuaan huimaa vauhtia. Eerolla kokeita ei enää ole, minulla yksi — ja samalla pahin — huomenna aamulla. Suurin osa kavereistamme täällä lähtee heti kokeen jälkeen Marokkoon, joten käytännössä näemme huomenna viimeistä kertaa kaikkia. Onneksi tänään illalla teemme jotain hyvin perinteistä, ja menemme El Nido del Buhoon (Pöllönpesään), kantapaikkaamme, tapaksille.

Aluksi ajattelin, etten todellakaan halua liittyä kadulla hurjastelevien ja tuimana tööttäilevien espanjalaisten joukkoon, mutta nyt, muutamaa kuukautta myöhemmin, olen todennut, että olen jo espanjalaisessa liikenteessä kuin kala vedessä. Ensimmäistä kertaa astuin auton rattiin Espanjan maaperällä Fuengirolassa, kaupungin keskustassa, ja suuntasin automme kohti Marbellaa. On sanottava, että tuolloin en ollut erityisen innostunut ajatuksesta, että joudun kuitenkin ajamaan, mutta olimme road tripillä neljän hengen porukalla, ja olihan minun nyt toki kannettava korteni kekoon. Alunperin meillä piti olla vain kaksi kuskia, Jana ja Jutta, mutta autovuokraamon virkailija teki virheen, ja huomasimme vasta maksettuamme, että olimme maksaneet yhdestä ylimääräisestä kuskista. Siispä nakki napsahti minulle.

Yliopisto-opiskelu täällä Granadassa alkaa olla lopuillaan. Siispä, näin espanjalaisen yliopisto-opiskelukokemukseni loppusuoralla ajattelin pohtia hieman yliopisto- ja muuhunkin opiskeluun liittyviä Suomen ja Espanjan välisiä kulttuurillisia eroja ja niihin liittyviä yksityiskohtia.

Nyt on aika jatkaa listaa espanjalaisista ilmiöistä, jota ovat meitä täällä ihmetyttäneet.

Jostain kumman syystä opettajat täällä Granadan yliopistossa huomasivat vasta muutamaa päivää ennen joulua, että joulun jälkeen tunteja onkin vain kolme-neljä viikkoa, ja antoivat sitten lomaksi mukavan määrän tehtäviä, ettei lukukausi lopu ennen kuin kaikki suunnitellut tehtävät on saatu tehtyä. Siispä jo ennen, kuin saimme palautettua 26-sivuisen opintosuunnitelmamme, saimme jo uuden ryhmätyön samalta kurssilta. Toiselta kurssilta saimme tehtäväksi kirjoittaa kymmensivuisen esseen pienryhmissä. Ensin pitää siis opetella, miten kirjoittaa koherentti essee ryhmässä, ja sitten vielä kirjoittaa essee yhdessä. Tai sitten palautamme harjoituskappaleen. Eerolla palautettavien esseiden määrä on vielä isompi, koska jostain syystä toisilla kursseilla samat pisteet saa käymällä tunneilla edes toisinaan ja osallistumalla kokeeseen, kun taas toisilla kursseilla pitää joka toinen viikko palauttaa essee ja lopuksi vielä kirjoittaa 20 sivua aiheesta, jota opettajakaan ei osaa selvin sanoin ilmaista.

Ja kuten aina kun kova työstressi on päällä, löytyy muuta, paljon mukavampaa tekemistä. Tällä kertaa pakenen lukemisesta kirjoittamista blogin pariin, sillä joulun jälkeen on kyllä ehtinyt tapahtua kaikkea muutakin kuin ankaraa opiskelua.

Joulu on nyt vietetty ja kinkut syöty, ja nyt on jo uuden vuoden vastaanottajaiset mielessä. Ennen niitä suunnitelmia kuitenkin lyhykäinen kertaus joulunpyhistä. Ennen joulua vähän mietitytti pääsemmekö täällä lainkaan joulutunnelmaan, kun lähes kaikki perinteinen puuttuu. Se ei yllättäen haitannut meitä lainkaan ja voin sanoa, että joulu on aina joulu — Espanjassakin.

Koska saamme olla täällä vain helmikuun loppuun, päätimme, ettemme lähde tässä välissä Suomeen. Ei sillä, etteikö esimerkiksi kissoja olisi jo kova ikävä, mutta lennot ovat tähän aikaan tuhottoman kalliita ja jäljellä on kuitenkin alle kaksi kuukautta. Siispä vietämme hiljaista joulua Granadassa.