Yliopisto-opiskelu täällä Granadassa alkaa olla lopuillaan. Siispä, näin espanjalaisen yliopisto-opiskelukokemukseni loppusuoralla ajattelin pohtia hieman yliopisto- ja muuhunkin opiskeluun liittyviä Suomen ja Espanjan välisiä kulttuurillisia eroja ja niihin liittyviä yksityiskohtia.
Opiskeluun ja opettamiseen suhtaudutaan täällä Espanjassa joksenkin mielenkiintoisesti. Seuraava anekdootti toimikoon yhtenä esimerkkinä:
Pidimme esitelmää lukemisesta ja lukemisen “opettamisesta” (sikäli mikäli kuin lukemista ylipäätään voi sanan perinteisessä merkityksessä opettaa) Niinan ja saksalaisen ystävämme Jutan kanssa kurssilla Metodología del Enseñanza de la Lengua Inglesa II, eli vapaasti käännettynä Englannin opettamisen metologia II. Esitelmän päätteeksi espanjalainen opettajamme kysyi meiltä, ilmeisesti Suomen PISA 2006 -tutkimuksen hyvän menestyksen innoittamana, miten Suomessa lukemisen ja luetun ymmärtämisen opetus hoituu toisen asteen oppilaitoksissa.
Omalta osaltani on todettava, että seniiliytymiseni1 johdosta minulla oli hieman vaikeuksia muistella niinkin vanhoja asioita. Hänen kysymyksiinsä vastaaminen oli muutenkin jokseenkin vaikeaa, mutta yritimme Niinan kanssa parhaamme: kuinka paljon lukio-oppilaat lukevat, miten lukeminen toteutetaan, mitä lukemista tukevaa oppimista prosessiin kuuluu, ja niin edelleen. Kaikki meni ihan hyvin aina siihen asti, kun opettajamme tiedusteli, miten oppilaita motivoidaan tekemään kotitehtävänsä, ja rankaistaanko oppilaita Suomessa kovemmin, jos he eivät tee tehtäviään.
Itseltäni kysymys meni aluksi jotenkin ohitse. Ilmeisesti aivoni hetken raksutettuaan totesivat, ettei se ole mitenkään mahdollista, että yliopistotasolla opettava opettaja olisi mitenkään voinut kakistaa huuliltaan moista älyttömyyttä, ja sivuuttivat sen armotta. Vasta kysymykseen jotenkin haparoiden vastattuamme tajusimme, miten uskomaton kysymys oikeastaan olikaan.
Rankaistaan?
Vastauksemme oli muistaakseni jotain sen suuntaista, että ei Suomessa oikeastaan ole moiselle tarvetta, että kyseessä on varmaan jonkinlainen “kulttuurillinen juttu”, mikä sinänsä oli varmaankin ihan täsmällinen vastaus.
Olisipa tosiaan kiintoisaa tietää, onko ikinä maailman historian varrella onnistuneesti toteutettu pääsääntöisesti rankaisuun perustuvaa opiskelumotivaatiojärjestelmää (tai ehkä minkäänlaista järjestelmää…). Onhan moinen ajatuksena sinänsä ihan mielenkiintoinen, tosin nykyisellä ruumillista kuritusta rajoittavalla lainsäädännöllä rankaisumahdollisuudet ovat hieman rajatut… lisätehtäviä? nuhtelua? jälki-istuntoa (lukiossa?!)? kirje vanhemmille? Ehhh.
Jotenkin on vaikea ymmärtää, että joku noinkin korkeasti koulutettu henkilö kykenee vielä ajattelemaan, että rankaisuun perustuva systeemi olisi järkevämpi, tehokkaampi ja, noh, humaanimpi kuin kannustimiin perustuva järjestelmä. Vaikka eiväthän nämä kaksi asiaa tietenkään korreloi millään tavalla. Moista edes ajatellessani taidan syyllistyä maailman tiirailemiseen hieman turhan vaaleanpunaisten lasien läpi.
Toisaalta on todettava, että eihän suomalainen opetusjärjestelmäkään varsinaisesti kannustimiin perustu. Epäilemättä kannustava sana opettajalta lukio-opiskelijalle tämän kirjoitettua oivaltavan esseen motivoi suoltamaan ulos lisää oivaltavia esseitä, mutta jotenkin en ole siinä uskossa, että minkäänlaista kannustimiin perustuvaa järjestelmää millään tavoin systemaattisesti ja metodologisesti noudatettaisiin.
Mihin suomalaisten lukio-opiskelijoiden hyvä luetunymmärtämisen ja matematiikan osaaminen sitten juontaa juurensa?2 Onko kyseessä todella jokin perustavanlaatuinen sosiaalinen tai kulttuurillinen ero, jonka johdosta suomalaiset opiskelijat yksinkertaisesti tekevät heille annetut tehtävät ilman sen kummempia kannustimia tai taustalla vainoavia rankaisunuhkia? Ovatko suomalainen äidinmaito todellakin terästetty tujauksella vilpitöntä tunnollisuutta?
Suomalaisten maine työntekijöinä on maailmalla tunnetusti hyvä, mutta päteekö sama työtunnollisuus myös opiskeluun?
Eittämättä (ehkä suurinkin) osa kunniasta kuuluu mainiolle suomalaiselle koulujärjestelmälle, mutta tarkkaanottaen mille sen osalle, en osaa sanoa. Ja niin loistava kuin se onkin, sen harteille tuskin kaikkea kunniaa voi silti kaataa. Asiaan täytyy liittyä jotain muutakin.
Ovatko suomalaiset lukio-opiskelijat espanjalaisia kanssasisariaan ja -veljiään kenties jollain tapaa henkisesti kypsempiä? Oma kokemukseni on rajattu yliopistomaailmaan, mutta kai siitäkin jonkinlaisia johtopäätöksiä voi vetää, että täällä vielä neljännen tai viidennenkin vuoden yliopisto-opiskelijat kaipaavat ilmeisesti ainakin joidenkin opettajien mielestä nuhtelua. Vastaava tilanne suomalaisessa korkeakoulukontekstissa ei ainakaan minun maailmaankuvaani mahdu; ajatuskin tuntuu täysin käsittämättömältä. En halua kuvitellakaan, millaista meno täällä on lukiossa tai muussa vastaavassa koulutuslaitoksessa.
1 Tulihan lukiosta valmistumisestani täyteen viime syksynä jo viisi vuotta.
2 Samaisessa tutkimuksessahan Espanja joutui jumbosijoille.
