Aluksi ajattelin, etten todellakaan halua liittyä kadulla hurjastelevien ja tuimana tööttäilevien espanjalaisten joukkoon, mutta nyt, muutamaa kuukautta myöhemmin, olen todennut, että olen jo espanjalaisessa liikenteessä kuin kala vedessä. Ensimmäistä kertaa astuin auton rattiin Espanjan maaperällä Fuengirolassa, kaupungin keskustassa, ja suuntasin automme kohti Marbellaa. On sanottava, että tuolloin en ollut erityisen innostunut ajatuksesta, että joudun kuitenkin ajamaan, mutta olimme road tripillä neljän hengen porukalla, ja olihan minun nyt toki kannettava korteni kekoon. Alunperin meillä piti olla vain kaksi kuskia, Jana ja Jutta, mutta autovuokraamon virkailija teki virheen, ja huomasimme vasta maksettuamme, että olimme maksaneet yhdestä ylimääräisestä kuskista. Siispä nakki napsahti minulle.

Tämän jälkeen olemme vuokranneet auton useita kertoja: haimme Eeron vanhemmat lentokentältä ja kiersimme rannikkoa, kävimme Cazorlan luonnonpuistossa ja jälleen rannikolla, siskoni perheen kanssa kävimme Granadassa, Frigilianassa ja Malagan lähellä ostoskeskuksessa ja viimeisimpänä kiertelimme ympäri Andalucíaa vanhempieni kanssa. Ehdimme nähdä paljon enemmän kuin bussin tai junan kyydissä tai vaihtoehtoisesti valmiilla retkillä. Bussista ei voi hypätä ulos, kun näkee mukavia maisemia tai lähteä matkaan silloin kun huvittaa; bussilla kulkiessa on aina aikataulujen armoilla. Isommalla porukalla se tulee ainakin Espanjassa myös kalliimmaksi.

Meillä on kuskeina ollut selvät roolit: minä olen pääsääntöisesti ajanut kaupunkialueilla ja maanteillä, Eero vuoristossa. Emme koskaan ole moista tietoisesti päättäneet, mutta viime perjantaina ajaessamme Rondaan pientä vuoristotietä, Eero totesi, että hän on aina ollut kuskina kun moisia teitä on kierretty. Se on totta, ja toisaalta myös erittäin toimiva järjestely: kun tien reunasta alkaa hurja pudotus, on hyvä, jos kuskilla ei ole korkeanpaikankammoa. Minulla taas ei ole ongelmaa ajaa kaupungissa, johan Granadan kadut alkavat olla tuttuja, ainakin Granadan länsiosassa, jossa me asumme. Myös Nerja kapeine yksisuuntaisineen on autolla koluttu ja parhaimmat ilmaiset pysäköintipaikat bongattu.

Autonvuokraus on loistava tapa nähdä lomalla vähän enemmän, ja suosittelen sitä lämpimästi. Toki liikenteeseen liittyminen erilaisessa liikennekulttuurissa vaatii vähän hermoja ja kärsivällisyyttä, mutta varovaisuudella ja muiden tarkkailulla pääsee pitkälle. Minäkin olen jo oivaltanut, miten Espanjan monikaistaisissa liikenneympyröissä pitää ajaa ja milloin ihmiset saavat kurvaista eteeni. Olen myös alkanut oivaltaa äänitorven monet hyvät ominaisuudet, mutta on myönnettävä, että toisinaan olen sen käytössä hieman myöhässä. Mutta pitäähän sitä nyt käyttää — se on olennainen osa espanjalaista liikennekulttuuria. Nyrkin heristelyä en vielä ole omaksunut, mutta takapenkkiläiset ovat onneksi hoitaneet kansainväliset käsimerkit tarvittaessa.