Aikamme Granadassa lähenee loppuaan huimaa vauhtia. Eerolla kokeita ei enää ole, minulla yksi — ja samalla pahin — huomenna aamulla. Suurin osa kavereistamme täällä lähtee heti kokeen jälkeen Marokkoon, joten käytännössä näemme huomenna viimeistä kertaa kaikkia. Onneksi tänään illalla teemme jotain hyvin perinteistä, ja menemme El Nido del Buhoon (Pöllönpesään), kantapaikkaamme, tapaksille.

Eilen illalla olimme brasilialaisessa ravintolassa syömässä seitsemän hengen voimin; vaihdoimme viimeiset kuulumiset ja keskustelimme kaikesta hyödyllisestä, kuten sanan ‘kravatti’ alkuperästä, ja kuuntelimme väittelyä fysiikan laeista saksaksi. Mukava ilta kaiken kaikkiaan, siis. Totesimme myös, että vaikka kaikilla on jotakin valittamista paikallisesta kulttuurista tai elinoloista (kuten kylmistä suihkuista), kaikilla tulee ikävä takaisin Espanjaan. Myös meillä. Todennäköisesti kyllästymme loskaan ensimmäisen kahden päivän aikana, täällä kuitenkin on nyt alkanut lämmetä mukavasti ja viime viikonloppunakin vietimme mukavaa iltapäivää puistossa piknikin merkeissä. Tämä ei onnistune Suomessa vielä moneen, moneen kuukauteen.

Saimme kuitenkin muutama viikko sitten hyvän vinkin espanjanikävän varalle: ennen lähtöä kotimaahan kannattaa tehdä lista kaikista niistä asioista, mitä on ollut ikävä, ja kun myöhemmin alkaa tuntua siltä, että mitäs kumman ikävöitävää tässäkin loskaisessa ja kylmässä maassa oli, voi ottaa listan esille ja jälleen muistaa, että aivan, vaikka Espanjassa oli aurinkoista ja halpaa, siellä ei ollut saunaa eikä karjalanpiirakoita. Listalla on väistämättä myös ihan arkisia asioita, kuten esimerkiksi se, että kaupassa on valmiiksi marinoitua lihaa, ja kun sen muistaa myös Suomessa, osaa ja muistaa nauttia myös pienistä ja arkisista asioista. Kaupassakäynti kun tulee Espanjan hintatason jälkeen olemaan hieman tavallistakin tuskaisempaa, on hyvä yrittää löytää siitä jotakin positiivista.

Äkkiä tämäkin puoli vuotta loppujen lopuksi meni. Loppuaikaa täällä vauhdittivat vierailut, joista kahdesta olen aikaisemmin kirjoittanutkin. Viimeisiä vieraita olivat äiti ja isi, jotka isin sanojen mukaan ehtivät niinsanotusti ‘yhteiseen poislähtöön’. Ehdimme viikon aikana nähdä paljon, vaikka meillä oli alkuviikolla muutama koekin. Ne olivat kuitenkin sopivasti ne vähiten stressaavimmat kokeet, ja pieni loma ennen pahimpia kokeita oli vain rentouttava. Pääsimme kiertämään Andalucíaa ja lämmittelemään aurinkorannikolle, jossa kelit alkoivat mukavasti lämmetä helmikuun myötä.

Nyt pitää vielä opiskella opetussuunnitelman tekoa, tuntien suunnittelua, kurssimateriaalien arviointia ja monimutkaisia teorioita näiden taustalla. Sen jälkeen saammekin keskittyä lähinnä auringossa paistatteluun ja tekemään kaikkea ‘viimeistä kertaa’.